Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 603 Hyvinkään riistanhoitoyhdistys

TOIMINTA-AJATUS:


Riistanhoitoyhdistys on riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta anetussa laissa tarkoitetun riistanhoitomaksun maksaneiden metsästäjien omatoimisuuteen perustuva itsenäinen toimija, jolla on oma maantieteellinen toiminta-alue. Suomen riistakeskus ohjaa ja valvoo riistanhoitoyhdistysten toimintaa.

Riistanhoitoyhdistys vastaa kestävän riistatalouden edistämisestä toiminta-alueellaan, huolehtii metsästäjien vapaaehtoistoiminnan edistämisestä ja organisoinnista sekä hoitaa sille säädetyt julkiset hallintotehtävät.


Riistanhoitoyhdistyksen julkiset hallintotehtävät ja muut tehtävät määritellään riistahallintolain 14 §:ssä.


TOIMINNAN LÄHIVUOSIEN SUUNTAVIIVAT JA PAINOPISTEALUEET


Hyvinkään rhy:n alueella harjoitetaan nykyisen muotoista metsästystä ja riistanhoitoa, sekä siihen liittyvää SRVA toimintaa myös tulevina vuosina.Hirven osalta on tavoitteena päästä tasapainoiseen verotukseen siten, että kaadetuista eläimistä on puolet vasoja, ja puolet kaadetuista aikuisista on naaraita. Tätä tarvetta seurataan Luken arvioiden mukaan. Myös alueelle mahdollisesti leviävä susikanta voi vaikuttaa hirven verotustavoitteisiin. Hirven tiheydet ovat tavoitehaarukassa.

Valkohäntäpeuran verotustavoitteet ovat samanmuotoiset kuin hirvellä, mutta valkohäntäpeuran osalta on viiden vuoden mittainen kausi, minkä aikana toteutetaan "mallin Wikström" mukaista valikointia sarvien perusteella. Tavoitteena on saada vh kantaan myös suurikokoisia uroksia. Valikoinnin toteutumista ja kannan kehittymistä seurataan kaadettujen urosten sarvista otetuilla valokuvilla. Viiden vuoden seurantajakso on päättynyt 2021. Uusi jakso aloitettiin viime vuonna. VH kantaan on muodostunut jonkinlainen määrä kookkaita uroksia, mutta vielä paremmalla valikoinnilla, isojen uroksien osuus voisi olla suurempikin. VH kantaa on rokotettu viime vuosina tuntuvasti, minkä vuoksi vh peurojen kanta alkaa tasaantumaan joillain alueilla.

Viime vuosien merkittävin painopiste on ollut ampumaradan penkkojen saneeraukset, joiden ansiosta melumittaukset pysyivät raja-arvojen alapuolella.

Mittaustulokset on lähetty AVI:iin ja ELY-keskukseen. Odotetaan tahojen hyväksyntää.